Arvot

Missionamme on pitää espoolainen juniorikiekko maamme huipulla, olla Suomen johtava pelaaja-akatemia ja ammattimaisesti johdettu vahva yhteisö lajin harrastamiseen.

Visionamme on:

Tavoitella kaikessa toiminnassaan erinomaisuutta. Olla vetovoimainen, esimerkillinen, helposti lähestyttävä ja vakavarainen seura, joka pitää kustannukset kohtuullisina.

Olla edistyksellinen esimerkki, jonka toiminnasta halutaan ottaa mallia ja esimerkkiä Suomalaisessa juniorijääkiekon seuratoiminnassa.

Tarjota lähtökohdat elinikäiselle harrastamiselle sekä halukkaille kehittävän pelaajapolun lajin kansainväliselle huipulle.

Arvomme ovat:

HAUSKUUS

Hallille tullaan iloisella mielelläi nnokkaana ja kotiin lähdetään hyvillä mielin niin pelaajat, toimihenkilöt,t yöntekijät kuin kannattajatkin. Ilmapiiri ja tekeminenon positiivista ja kannustavaa. Kannustetaan yrittämään, onnistumisista riemuitaan ja epäonnistumisista otetaan positiivisesti opiksi.

KUNNIOTUS

Itse jääkiekkoa lajina, pelikaveria, vastustajaa, tuomareita ja kannustajia kunnioitetaan. Kaikkien seuran piirissä toimivien kohtelu on oikeudenmukaista. Pelisäännöt, toiminta ja käyttäytyminen on esimerkillistä niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin.

YHTEISÖLLISYYS

Seura on kiinteä yhteisö. Jokainen seuran toiminnassa mukana oleva tuntee olevansa osa seuraa ja ylpeä siitä. Seuran kaikki toimijat toimivat samojen periaatteiden mukaisesti ja edustavat kaikille sidosryhmille yhtenäisesti. Seura on merkittävä ja tärkeä yhteisö espoossa, joka suorittaa tärkeää yhteiskunnallista liikuntakasvatustehtävää.

MONIPUOLINEN URHEILULLINEN KASVATUKSELLISUUS

Toimitaan lasten ja nuorten ehdoilla. Kaikessa toiminnassa tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille hyviä eväitä elämään koulu ja urheilu yhdistäen ja huomioiden. Itse jääkiekon oppimisen lisäksi urheilullisten elämäntapojen, urheilullisten käyttäytymismallien, itsenäisyyden, tavoitteellisuuden, omatoimisuuden, sosiaalisuuden ja ryhmässä toimimisen mallit ovat tärkeitä oppimisen ja opettamisen kohteita kaikille seurassa toimiville. Aikuisten ja vanhempien esimerkki nuoremmille on erinomaista



   
Lisää uutisia
Blues
«  Huhtikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930
 
Liity seuraan
Kategoriat