Matinkylän uusi jääurheilukeskus
7.10.2019 14:34 Uutiset / Pääsivusto

.

Matinkylän jääurheilukeskus on saanut rakennusluvan ja varsinaiset rakennustyöt jääurheilukeskuksen tontilla käynnistyvät lokakuussa 2019 maanrakennus-, vesihuolto- ja betonitöillä.

Asemakaavan muutoksella mahdollistettiin Matinkylän uuden jääurheilukeskuksen rakentaminen. Asemakaavan muutoksessa huomioitiin myös urheilupuiston erilaisten käyttötarkoitusten, viherympäristön sekä turvallisten kevyen liikenteen tarvitsemat tilat ja yhteydet Matinkylän urheilupuistossa.

Ensimmäisessä vaiheessa Matinkylän urheilupuistoon rakennetaan kolmiratainen lasten ja nuorten jääurheilukeskus. Jääurheilukeskukseen rakennettavien ohjeishrajoittelu-, kuivaus-, soliaali-, toimisto- ja kokoustilojen monipuolisuuteen ja käytettävyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota.


Matinkylän jääurheilukeskuksen suunnittelun lähtökohtana on ollut kestävän kehityksen asettamat 50-vuoden elinkaaren laatutavoitteet kiinteistölle. Tämä tarkoittaa huolellista suunnittelua ja päätöksentekoa rakenneratkaisuiden ja materiaalivalintojen osalta.

Matinkylän jääurheilukeskuksen taloudellisena tavoitteena suunnitttelun osalta on ollut kestävän kehityksen huomioivat energiaratkaisut, energiatehokkuus, aurinkoenergian ja kylmälaitteiston luovuttaman lauhde-energian hyödyntäminen ja terveellinen sisäilmasto.

Matinkylän jääurheilukeskuksen suunnittelu on käynnistynyt keväällä 2015 ja se otetaan käyttöön 1.7.2021, jolloin espoolaisten lasten ja nuorten jääurheilun olosuhteisiin saadaan oleellinen parannus.


   
Lisää uutisia
Blues
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Liity seuraan
Kategoriat