Jaakko Heikkilästä Blues Nuorten päävalmentaja
12.4.2019 11:09 Uutiset / Pääsivusto

Blues Nuorten SM-liigajoukkueen päävalmentajaksi on nimitetty Jaakko Heikkilä.

Jaakko 32v on pitkäaikainen nuorten joukkueiden valmentaja, joka on edelliset kaudet toiminut JYPin Nuorten SM-liigajoukkueen valmennuksessa.

"Blues Nuoret ovat mielissään, että nopealla aikataululla saimme joukkueen valmentajaksi seuran arvoja ja valmennuslinjauksia toteuttavan valmentajan. Jaakko on tunnettu pelaajia kuuntelevana, keskustelevana ja modernina valmentajana. Odotamme innolla kauden 2019-2020 aloitusta Jaakon vetämänä toukokuun alusta alkaen". Toiminnanjohtaja Niko Merikanto toteaa

Jaakko kuvailee itseään: "Olen rauhallinen, sosiaalinen ja positiivisesti maailmaa katsova 32v valmentaja keski-suomesta. Oma pelaajaura alkoi Tikkakoskelta ja pian tie vei Jyväskylään ja JYPin paitaan, jossa pelasin aina A:han saakka. Työkokemusta on valmentamisen lisäksi teollisuuden esimiestehtävistä, joita tein ennen kuin intohimo jääkiekkoon ja valmentamiseen vei mukanaan. Vapaa-aikaa vietän mielelläni mökillä järven rannalla sekä kalastellen. Bluesissa on jo pitkään tehty erinomaista työtä ja tätä perinnettä on ilo päästä jatkamaan. Laadukasta arkea lähdetään vaalimaan, unohtamatta kuitenkaan pientä pilkettä silmäkulmasta."

Jaakko aloittaa Blues Nuorten joukkueen peräsimessä 1.5.2019 alkaen.

Kauden 2018-2019 Bluesin Nuorten SM-liigan hopealle luotsannut Saku Martikainen siirtyy Porin Ässien liigajoukkueen apuvalmentajaksi. Blues Nuoret kiittää Sakua hienoista vuosista ja toivottaa tsemppiä isompiin ympyröihin!


   
Lisää uutisia
BJR E2 Blue
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
 
Liity seuraan